Mesikämmenet
Mesikämmenet on Soukanniemessä toimiva partiolippukunta. Lippukunnassamme järjestetään partiotoimintaa 7-vuotiaista ylöspäin kaiken ikäisille. Toimintamme etuna on luonnonläheinen sijainti Pääkaupunkisudulla ja meren läheisyys. Olemme erikoistuneet luonnonläheiseen ja nykyaikaiseen partiotoimintaan, ja pienen koon ansiosta pystymme moniin asioihin joihin suuremmilla lippukunnilla ei ole mahdollisuutta.
Partiolippukunta Mesikämmenet ry perustettiin vuonna 1980 soukassa. Lippukuntamme on siitä saakka tarjonnut tasokasta partiotoimintaa jäsenilleen. Olemme sekalippukunta, jossa pojat ja tytöt toimivat yhteisryhmissä 12-vuotiaaseen saakka. 12-15-vuotiaat toimivat omaikäisissä poika- ja tyttöryhmissä. Lippukuntamme tarjoaa jäsenilleen viikoittaisen kokoustoiminnan lisäksi monia alueen yhteisiä partiotapahtumia ja myös paljon lippukunnan omia tapahtumia.
Karhunpesä
Lippukuntamme kokoontumispaikka, Karhunpesä, on ollut toimintamme keskiössä jo alkuvaiheista asti. Karhunpesä on Soukka-seura ry:n seurantalon yläkerrassa. Paikka on luonnonkaunis ja sijaitsee soukanniemessä Espoossa.
Kokoontumispaikalla on hyvät toiminnanedellytykset: Suuri ja avoin piha, metsään pääsee nopeasti takapihalta ja meri tien toisella puolella. Autolla ja bussilla pääsee myös aivan viereen. Sisätilat ovat suuret ja kesällä 2015 remontoidut, vastaamaan modernin partiotoiminnan tarpeita.