Partio on maailman suurin nuorisoliike, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioiden. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.
Partion tavoitteet ja päämäärät pyritään saavuttamaan monipuolisen tekemisen kautta. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen. Partiota monipuolisempaa harrastusta saa hakea.
Partio on…
Kavereita
Ystäviä ja yhdessäoloa
Jokainen toimii ryhmässä
65 000 partiokaveria Suomessa
45 miljoonaa partiolaista yli 200 maassa
Yhdessä tekemistä
Seikkailuja ja elämyksiä maalla, metsässä, merellä ja ilmassa
Tavoitteellista toimintaa omassa ikäryhmässä 7–22-vuotiaille
Opitaan uusia taitoja itse tekemällä
Otetaan vastuuta
Johtamistaitoja
Viikoittaisia kokoontumisia, viikonloppuretkiä ja pidempiä leirejä
Kansainvälisiä kokemuksia ja leirejä
Kaikille avointa
Toimintaa kieleen, uskontoon ja taustaan katsomatta
Edullinen harrastus
Vapaaehtoistoimintaa
Aikuisille monipuolisia mahdollisuuksia
Tarjoamme koulutusta, aiempaa kokemusta ei tarvita