Partiolippukunta Mesikämmenet ry perustettiin vuonna 1980 Soukassa.Perustajajäsenet vaikuttivat Soukan tyttö- ja poikalippukunnissa, Haukkavuoren Haltioissa ja Lounapartiossa, mutta katsoivat sitten aiheelliseksi perustaa alueelle sekalippukunnan. Lähtökohdat aktiiviselle, virkeälle ja eteenpäinpyrkivälle toiminnalle olivat hyvät ja alkuvuosien projektina oli kunnostaa kokoontumispaikka Karhunpesä Soukanniemessä sijaitsevan Soukka- Seuran rakennuksen ullakolle. Kolomme on valkoisen, vuosisadan alkupuolella rakennetun puutalon yläkerrassa. Alakerran tilat ovat Soukka-Seura ry:n hallussa. Rakennus sijaitsee rauhallisella paikalla lähellä meren rantaa, luonnon helmassa ja syrjässä massa-asutuksesta.
Edellä mainittuja toiminnan periaatteita on kunnioitettu ja toteutettu jatkossakin. Mesikämmenet on tarjonnut jäsenilleen runsaasti ikimuistoisia partioleirejä, retkiä ja seikkailuja – suuria elämyksiä! Muun muassa lippukuntamme kymmenennen toimintavuoden juhlavuonna 1990 järjestettiin soutuleiri Kaleeri. Tällä kesäleirillä vartiolaiset ja vaeltajat soutivat kuuden päivän aikana kirkkoveneillä Pirkkalasta Tammisaareen. Tammisaaressa soutuosuus sai jatkokseen perinteisen metsäleirin, johon osallistuivat myös sudenpennut.
1991 lippukuntamme toteutti pitkäaikaisen haaveensa eli kanoottileirin, johon osallistuivat vartiolaiset ja vaeltajat. Näiden onnistuneiden projektien jälkeen haluttiin myös 1992 vuoden leirin taso säilyttää korkealla ja niinpä kesäleiri toteutettiin Valborgilla purjehtien. Tällä Pääkaupunkiseudun partiolaisten omistamalla hiekkajaalalla vartiolaisemme ja vaeltajamme purjehtivat Espoonlahdesta Uuteenkaupunkiin halki kauniin Turun saariston.
Minään vuonna emme ole unohtaneet sudenpentuja, joille on aina järjestetty osallistumismadollisuus suurempaan kesäleiriin tai heille on järjestetty oma kesäleiri. Lippukuntamme on myös osallistunut useimmille suurille leireille, niistä mainitakseni esim. EPT:n Väiskit ja Vinkulit, kuten myös piirin suurleirit.
Yksi tärkeimmistä lippukuntamme toimintaperiaatteista on partiotaitokilpailuihin osallistuminen ja myös niiden järjestäminen. Tämän periaatteen toteuttamisessa olemme onnistuneet hyvin, ottaen huomioon lippukuntamme nuoren iän. Kolme kertaa olemme olleet järjestämässä Espoon Punasta, yhden kerran piirin talvimestaruuskilpailua ja kerran piirin kevätmestaruuskilpailua sekä kolme kertaa Espoonlahden Rynnistystä. Olemme myös kisailleet voitokkaasti, mm. neljä Espoon Punasen voittoa on takanamme.
Vuonna 2009 Mesikämmenet oli tasokas ja toimiva lippukunta, jonka jäsenmäärä oli alkuvuosien neljästäkymmenestä tienraivaajasta kasvanut yli sataan mesitassuun. Tavoitteenamme on edelleenkin tarjota jäsenillemme laadukasta ja mielenkiintoista toimintaa tänään ja tulevaisuudessa.