Partiolaisten adventtikalenterimyynti 2017
Joulu lähestyy ja on vuotuisen adventtikalenterimyynnin aika. Adventtikalenterimyynti on lippukuntamme suurin vuosittainen rahankeruukampanja, jolla kustannetaan toimintamme ja juuri sinun partioharrastuksesi. Lippukuntamme ei kerää jäsenmaksua jäseniltään, joten olethan mukana, kun keräämme yhdessä varoja ensi vuoden kokouksia, koloa, tapahtumia ja varustehankintoja varten. Tässä sinulle tietoisku adventtikalenterimyyntiä varten, jotta onnistuisimme tänäkin vuonna yhdessä.
Adventtikalenteri
Partiolaisten adventtikalenterimyynnillä on pitkät ja ansiokkaat perinteet: adventtikalentereita on myyty jo vuodesta 1947. Isot ja pienet partiolaiset myyvät kalentereita muun muassa ovelta ovelle, ostoskeskuksissa, kadulla ja erilaisissa tapahtumissa lokakuun puolivälistä joulukuun alkuun.
Lippukunnat hankkivat kalenterimyynnillä toimintarahaa, jotta jäsenille pystyttäisiin järjestämään mahdollisimman laadukasta toimintaa niin, että retkien ja leirien osallistumismaksut pysyvät kohtuullisina. Adventtikalentereiden ostajat ovat suomalaisen partiotoiminnan suurimpia rahoittajia. Lisää tietoa adventtikalentereista osoitteessa www.adventtikalenteri.fi
Tämän vuoden kalenterin myyntihinta on 7 €, josta suurin osa menee paikallisille lippukunnille. Lippukuntamme saa jokaisesta myydystä kalenterista 2,90€, joka menee lippukuntamme ja jäsentemme eli sinun partiotoiminnan rahoittamiseen.
Adventtikalenterien myynti
Adventtikalentereita myydessä on hyvä muistaa muutama asia. Myyntiä suorittaessa itsenäisesti on tärkeä liikkua aina lämmin ja puhdas vaatetus päällä partiohuivi kanssa. Vaihtorahaa on hyvä varata tarpeeksi mukaan. Iloinen ilme ja hyvä asenne ovat tärkeitä. Myydessäsi kalentereita edustat lippukuntaamme ja partiotoimintaa. Vanhempien apua tarvitaan, jotta myynti onnistuisi. Erityisesti sudenpennut tarvitsevat vanhempien tukea myynnissään. Olethan mukana auttamassa lastasi, jotta myynti onnistuisi jokaisella jäsenellä. Myynti kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti kalenterit saatuasi, viime tinkaan jättäessä myynti on huomattavasti vaikeampaa.
Turvallisuus on tärkeä muistaa koko myynnin ajan. Tässä turvallisuusohjeita myyntiä varten:
- Vihaisia koiria on syytä välttää.
- Myydessäsi pysy aina ovella/eteisessä. Älä mene sisään taloon vaikka pyydettäisiin.
- Mikäli talon henkilö käyttäytyy oudosti, toivota hyvää illanjatkoa ja jatka myyntiä toiseen taloon.
- Muista sulkea aina talojen portit perässäsi, mikäli ne olivat kiinni.
- Myynti on hyvä lopettaa hyvissä ajoin illalla. Liian myöhään oleva myynti on turvallisuusriski ja saa ihmiset ärsyyntymään. Iltapäivät ja viikonloput ovat parasta myyntiaikaa.
Hyvässä myynnissä hyvällä myyntipuheella on suuri merkitys. Nämä asiat kannattaa mainita myyntipuheessasi, jotta onnistuisit myynnissäsi:
- Toivota hyvää päivää/iltaa
- Oma nimi
- Lippukuntamme nimi (Mesikämmenet)
- Adventtikalenteri ja sen hinta (7€)
- Adventtikalentereilla rahoitetaan lippukuntamme ja partion toimintaa
- Mukana olevat joululahjakortit ja joulupeli
- Mihin kerätään rahaa: partiotoimintaan
- Myyntipuhe kannattaa pitää lyhyenä ja ytimekkäänä, jotta asiakas jaksaa kuunnella
- Mikäli asiakkaalla ei ole käteistä, voit antaa hänelle myyntikortin ja neuvoa ostamaan verkkokaupasta
Tässä esimerkki hyvästä myyntipuheesta. Myyntipuhetta saa muokata vapaasti ja saa keksiä myös oman.
Hyvää päivää. Olen Pertti Partiolainen Mesikämmenistä ja myyn partiolaisten adventtikalentereita. Sen hinta on 7€ ja rahat menevät partiotoiminnan hyväksi.
Myynnin lopuksi kiitetään ja toivotetaan hyvää päivän/illan jatkoa vaikkei oltaisi ostettu kalenteria. Hyvä käytös vaikuttaa partion maineeseen ja seuraavien vuosien myynteihin.
Adventtikalentereista saadut rahat annetaan kokouksissa ryhmänjohtajalle. Rahoja kannattaa antaa kokouksissa sitä mukaan kun on saanut myytyä. Kalentereita voi hakea lisää kokouksissa.
Aikataulu
9.–11.10. kalenterit jaetaan jäsenille kokouksissa ja käydään läpi kampanja
15.10 Valtakunnallinen adventtikalenterikampanja alkaa ja saa aloittaa myynnin
Marraskuussa myyntitapahtuma
4.12-6.12. Jäsenten jäljelle jääneiden kalentereiden palautus ryhmänjohtajalle ja viimeisten kalenterirahojen tilitys lippukunnalle. HUOM! Kalentereita ei voi enää palauttaa 6.12 jälkeen lippukunnalle!
Puurojuhlassa tonttumerkkien ja palkintojen jako
Adventtikalenterin verkkokauppa eli nettimyynti
Verkkokauppa löytyy osoitteesta www.adventtikalenteri.fi. Verkkokaupassa jako on sama, kun perinteisessä myynnissä, lippukunnat saavat 2,90€/myyty kalenteri. Verkkokaupasta ostettujen kalentereiden hintaan lisätään 2 € toimituskulut / kalenteri ja nettimyynnin postituksen hoitaa Suomen Partiolaiset. Kalenterien mukana pussissa on verkkokaupan myyntikortteja, josta löytyy Mesikämmenten tiedot. Kortteja voi jakaa esimerkiksi niille asiakkaille, joilla ei ole käteistä rahaa mukana. Ainoastaan jos asiakas valitsee Mesikämmenet ostaessaan kalenteria verkkokaupasta, ohjautuu myyntitulot lippukunnalle. Olkaa siis tarkkana, että mainitsette ja annatte lippukunnan myyntikortin, mikäli asiakas haluaa ostaa kalenterin verkkokaupasta. Verkkokauppamyynti ei kartuta yksittäisen myyjän myyntisaldoa palkintoja laskettaessa, mutta kaikki lippukuntalaiset hyötyvät jokaisesta eurosta mitä tienaamme yhteiseen harrastukseemme!
Superpalkinto (jos myyt 35 kalenteria): Partiopäivä Linnanmäellä!
Tänä vuonna Lippukunnan supermyyjät, jotka saavat myytyä yli 35 kalenteria, palkitaan keväällä 2018 partiopäivällä Linnanmäellä! Palkintopäivä toteutetaan keväällä 2018 viikonloppuna ja sisältää Linnanmäen rannekkeen koko päiväksi yhdessä muiden yli 35 kalenteria myyneiden partiokavereiden kanssa. Aivan Huikeeta!
Linnanmäen partiopäivään lähtee mukaan aktiivisia partiojohtajia saattajiksi. Tämä on palkinto, minkä kuka tahansa voi saavuttaa tekemällä ahkerasti myyntityötä! Lähde siis mukaan kalenterimyyntihaasteeseen ja nähdään keväällä 2018 LINNANMÄELLÄ!
Palkitseminen
Tänä vuonna palkinnot jakautuvat viiteen portaaseen sen mukaan, kuinka monta adventtikalenteria on myynyt. Palkinnot jaetaan puurojuhlassa.
- Myyty 12 kalenteria: Tonttumerkki
- Myyty 15 kalenteria: Tonttumerkki ja elokuvailta yhdessä muiden kanssa
- Myyty 35 kpl: Tonttumerkki, elokuvailta ja Keväällä 2018 Partiopäivä Linnanmäellä yhdessä partiokavereiden kanssa!
- Myyty 50 kpl: Hopeinen tonttumerkki, elokuvailta, Keväällä 2018 Partiopäivä Linnanmäellä yhdessä partiokavereiden kanssa!
- Myyty 100 kpl: Kultainen tonttumerkki, elokuvailta, Keväällä 2018 Partiopäivä Linnanmäellä yhdessä partiokavereiden kanssa ja suuri palkinto!
Myyntitapahtuma
Tänä vuonna järjestämme marraskuun puolella yhteisen myyntitapahtuman, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Lisää tietoa luvassa myöhemmin.
Kysyttävää?
Mikäli tulee jotain kysyttävää koskien adventtikalentereita tai kampanjaa, voi asiasta kysyä sähköpostitse kampanjapäällikkö Kale Koivunotkolta (kale.koivunotko@gmail.com). Kokouksissa voi kysyä myös ryhmien vetäjiltä.
Lisätietoa valtakunnallisesta partiolaisten adventtikalenterimyynnistä:
http://www.adventtikalenteri.fi/